maanantai 1. helmikuuta 2010

Elämäni ensimmäinen bloggaus


Historian ensimmäinen blogi-kirjoitukseni; tästä se lähtee! tai sitten ei...
Olen viime päivät ja oikeastaan viime viikotkin surffannut netissä, kahlannut läpi toinen toistaan mielenkiintoisempia blogeja, ja mikä parasta (ja myös pahinta) - jäänyt totaalisesti koukkuun. Aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta, sain yhtäkkiä kuningasidean - minäkin perustan oman blogini! Ehkäpä tämä blogi ei kerää kummoistakaan kansansuosiota, mutta toimikoon tämä vähän niinkuin oman kehityskaareni seuraamisvälineenä :)

Mielenkiinnon kohteeni ovat kynnet, kauneudenhoito, meikit sekä tietysti pukeutuminen, mutta tässä blogissani aion keskittyä lähinnä kynsiin. Olen kuitenkin vasta "urani" alussa, sekä bloggaamisessa että myös kynsien laitossa, joten suonette anteeksi sen, ettei teksti välttämättä ole ihan PRO-tasoa, kynsistä puhumattakaan.

Ei kommentteja: