sunnuntai 5. syyskuuta 2010

pinkkiä ja glitteriä


Aloitin "geelikynsikauden" melko lyhyillä kynsillä. Tarkoitukseni oli tällä kertaakokeilla mantelinmuotoisia kynsiä, mutta muistin asian vasta viilattuani jo kolme kynttä vanhaan perinteiseen tylppämuotoon. Olen jo vähän kyllästynyt tähän tylppämalliin, ja haluaisin kokeilla jo jotain muuta. Noh, seuraavalla kerralla sitten. Taisin myös tehdä ennätyksen omien kynsien laitossa, sillä valmista tuli 1.5tunnissa. Aika hyvä tulos kun ottaa huomioon, että toinen käsi on aina poissa pelistä kun toinen on uunissa. Todella hidasta hommaa siis..
Tein saman tien lakkauksen kynsiin, alimmaksi OPIn pohjalakka, sitten yksi kerros Wet n Wildin pinkkiä lakkaa, joka kuivuu todella nopeasti ja muuttuu kynnellä mattaiseksi. Tarkoitus oli myös töpötellä liukuvärjäyksenä hopeaa glitterlakkaa kynnen kärkiin, mutta katselin samalla Kouvola-Vimpeli miesten supersarjan pesäpallon finaaliottelua, enkä jaksanut keskittyä kunnolla lakkaamiseen. Siksipä en ole kovinkaan tyytyväinen tämänkertaiseen lakkaukseen, mutta saa kelvata taas muutaman päivän.

Ei kommentteja: