keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Pitkästä aikaa pelkkä kynsilakkaus


Ei ole tullut vähään aikaan kirjoiteltua postauksia, olen kyllä tehny geelauksia mutta lähinnä vain perushuoltoja joten kävis vähän tylsäksi postailla samanlaisia kynsikuvia toinen toisensa perään. Niinpä olen viettänyt kynsijuttujen suhteen vähän hiljaiseloa.

Sain yhtäkkiä tosi järkevän päähänpiston - päätin testata kuinka helposti geelikynnet saa irti ihan vain repimällä. Silloin tällöin kuulee että joillakin geelikynnet irtoilee helpostikin, ja itse en ole onnistunut siinä kertaakaan. Niinpä aloin irroittamaan kynsinauhatyönnintä hyväksikäyttäen geelikynsiäni, mikä oli kyllä suuri virhe. Aikaa meni yhteensä 1,5h ja omat kynnet oli sen jälkeen ihan kamalan näköiset. Pari kynttä irtosi todella syvältä niin että sattui ja kunnolla. Myös kynnen pinnalta lähti kerros omaa kynttä mukana. Lupasin itselleni että jätän tieteelliset tutkimukseni tähän kertaan, ja viilaan seuraavalla kerralla geelikynnet pois. Tai sitten hankin jotain ainetta jolla geelaukset saa irrotettua. Mutta älä missään nimessä koskaan REVI kynsiä väkisin irti. huh!

Niihin kynsiin, jotka jäivät tosi pahannäköiseksi, liimasin tipin ja muotoilin sen samanpituisiksi kuin muut kynnet mutten laittanut tällä kertaa geelausta laisinkaan. Sen sijaan päätin kokeilla pitkästä pitkästä aikaa ihan pelkkää kynsilakkausta omalle kynnelle. Aloitin LCN:n aluslakalla, sen jälkeen yksi kerros OPI Natural Nail Base Coatia, sitten yksi Dependin mustanharmaata hennolla glittervivahteella olevaa Nr104 (laitoin tätä vain yhden kerroksen koska se oli sellaisenaan erittäin peittävää), sitten vähän koristelua Kiss Nail Art hopeaglitterillä. Tässä vaiheessa otin kuvan, mutta sen jälkeen lisäsin vielä Mavalan pikakuivattajaa sekä viimeiseksi OPIn Top coatin päällyslakaksi kiiltoa antamaan. Voilá!

1 kommentti:

Mika kirjoitti...

Voi ei, taisi olla hyvä idea. ;) Mulla oli myös pari vuotta sitten geelikynnet matkan ajan, ja päätin sitten repiä ne irti, auts! Tosi kivan näköisiä kynsiä, haluan ehdottomasti tulla sitten tässä keväämmällä sun koristeltavaksesi. :)

-ellu