keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Viidet geelikynnet viikonloppuna


Viime viikonloppuna ahkeroin viidet geelikynnet, ja perjantaina aloitin ihan perus ranskalaisella geelauksella. Kynnet näyttävät kuvassa melko pitkältä, olivat todellisuudessa aika maltillisen pituiset. tippeinä käytin valmiita ranskalaisia tippejä, jolloin valkoista geeliä ei tarvita lainkaan.


Lauantaina jatkoin taas ranskalaisella geelauksella, tosin tällä kertaa toteutin sen valkoisella geelillä. Nail Design Euro Disountista tilattu valkoinen geeli ei meinannut kuivata millään. Kuivatin geeliä normaalin 2-3 minuutin sijasta tupla-ajan eli n.6min eikä geeli kovettunut sittenkään. Pyyhin ylimääräiset geelit kynsistä pois, mutta siltikin geelit jäivät hieman muhkuraisiksi. Siistin toki viilaamalla kuvanoton jälkeen reunoja, mutta täysin tyytyväinen en voi olla. Myöhemmin selvisi, että vika ei ole geelissä vaan uunissa.

Lauantaina tein äidilleni oman kynnen geelauksen erittäin lyhyeen kynteen. Valitettavasti tästä ei ole kuvaa, kynsi on hyvin pitkälti sen näköinen että siinä olisi vain kirkas kynsilakka. Geelasimme kynnet vahvistamaan omaa kynttä, ja testaamme saammeko näin äidin kynnet vahvistettua ja kasvatettua pituutta.


Ystävänpäivän aamuna klo9 kävin tekemässä kaverille geelikynnet tipeillä. Tässäkään ei mitään erikoisempia kikkoja käytetty, tipit kiinnitettiin mutta kärjet jätettiin nudeksi. Ainoastaa keskisormeen ja nimettömän kynteen lakkasin koristekukkaset valkoisella Kiss Nail Art koristelakalla.

Vielä sunnuntai-iltana tein yhdet kynnet. Tällä kertaa käytin jälleen valkoista Nail Design Euro Discountin valkoista geeliä. Tilasin sieltä kerralla mustaa, valkoista ja sinistä värigeeliä. Nämä kynnet olivat taisteluvoitto, kauniit kylläkin, mutta pitkän kuivattelun tulos

Ei kommentteja: